Gambian kehitysyhteistyöhanke

Saara ja Matilda Banjulin metodistikirkon edessä pääsiäisjumalanpalveluksen jälkeen huhtikuussa 2009.
RaTakselle kehitysyhteistyöhanke Gambiassa
RaTas on saanut ulkoasiainministeriöltä kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön hanketukea Gambiaan vuosille 2010-2012. Hankkeen tavoitteena on luoda moniammatillinen verkosto koordinoimaan naisiin kohdistuvan väkivallan uhrien hoitamista ja tukea asennekasvatusta tämän väkivallan vähentämiseksi. Kumppanijärjestönä on Gambian NNKY.
Hanketuen hakijana on kattojärjestö Suomen Kehitysyhteistyöliitto ry - FINDECO ja RaTas on Gambia-hankkeen operoiva jäsenjärjestö.
Gambia-hankkeen kuulumisia
Gambia-hankkeen varakoordinaattori Saija Sambou vietti tammikuun alussa kahden viikon loman Gambiassa. Toisesta lomaviikosta hän käytti kolme päivää hankkeen käynnistämiseen.
Saija tapasi kumppanijärjestömme Gambian NNKY:n puheenjohtajan Matildan ja hankkeen koordinaattorin Haddyn kanssa Women's bureaun virkailijoita. Haddy kutsuttiin kansallisen naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn ohjausryhmän jäseneksi edustamaan meidän hanketta. Näin saimme suoran yhteyden valtion hallintoon.

Hankkeen tiimi kokoontui myös. Siihen kuuluu Haddyn ja Matildan lisäksi edustajat ihmisoikeus- ja lastensuojelujärjestöistä, poliisista ja lääkäri. Tiimin jäsenet tarttuivat innostuneina työhön ja lähiaikoina saamme heidän tarkennetun toimintasuunnitelmansa tälle vuodelle.
Suomen Gambia-tiimi taas suunnittelee varainkeräystapahtumaa 20.2.2010 Kumpulan kylätalossa Helsingissä hankerahoituksen omavastuuosuuden kattamiseksi. Tilaisuudessa on mm. gambialaista ruokaa ja musiikkia. Tarkemmat tiedot ilmoitetaan myöhemmin.
Kiitos sähköpostin yhteydenpito molempien tiimien kesken sujuu helposti. Meillä on edessä työntäyteinen, mutta antoisa kolmivuotiskausi gambialaisten ystäviemme kanssa. Siinä molemmat osapuolet ovat sekä saajia että antajia. Haluamme jakaa kokemuksiamme myös näillä sivuilla.
Perustamme myös sähköpostilistan, jolle lähetämme tarkempia tietoja hankkeen etenemisestä. Jos haluat tälle listalle, lähetä viesti osoitteella gambiahanke(at)gmail.com.
Saara Ruokonen
hankekoordinaattori
Lisää Gambia-hankkeesta RaTas-uutisissa:
